sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Työtehtävä vs. erillinen tehtävä

Näyttötutkinnon perusajatushan on, että ihmiset, jotka ovat olleet työelämässä ja työtehtävissään oppineet asioita, voivat näin näyttää osaamisensa ilman pitkiä koulussa istumisia ja tenttien/tehtävien tekemisiä. Näin myös ajatus siitä, että pitäisi hirveästi kirjoittaa erillisiä raportteja, tutkimuksia yms. - siis perinteistä kouluajattelua - on virheellinen (toki eroja on eri tutkinnoissa). Johtotähtenä voi siis pitää ajatusta siitä, että suurin osa pallukoista on sellaisia, että ne pystyy omilla työtehtävillään osoittamaan.

Toki sitten kaikissa töissä ei ole kaikkia tutkintoon vaadittuja tehtäviä. Joissa työpaikassa esim. ruotsin kielen käyttäminen on olematonta, vaikka tutkinnon perusteet sitä olettavat. Näissä tilanteissa tulee sitten miettiä, miten voin tuon kielitaitoni osoittaa, kun se ei normaaleissa työtehtävissä tule esiin. Joskus asia hoituu itse näyttökeskustelussa, jossa joku arvioitsijoista ryhtyy kesken kaiken kyselemään jotain ruotsiksi (itse olen tähän syyllistynyt useinkin). Jos haluaa taas pelata varman päälle ennakkoon, voi näyttäkansioon vaikkapa valmistella jonkinlaisen tyypillisen työkeskustelun ruotsiksi.

Tuolla aiemmassa kirjoituksessa mainitsinkin jo noista laeista, asetuksista tai työpaikan ohjeistuksista. Toki nämäkin voi liittää sellaisenaan kansioon, mutta ne tulisi myös osata. Siksi itse olen usein sanonut tutkinnon suorittajille, että tekevät vaikka ranskalaisin viivoin paperin, jossa on pääkohdat kysytystä asiasta. Tällöin tämä toimii sekä oppimisen välineenä että osoituksena asian sisäistämisestä.

Tutkintotoimikuntien viimeaikainen linjaus on ollut sellainen, että työpaikan arviointi on minimissään riittävä osoitus osaamisesta eikä mitään erillisiä liitteitä tarvita. Henkilökohtaisesti kritisoin tätä; työpaikkoja ja työpaikka-arvioitsijoita kun on moneen lähtöön. Olen nähnyt liian monta arviointipaperia, jonka tutkinnon suorittaja on itse täyttänyt ja työnantaja/vertaisarvioija on vain lykännyt nimensä alle, jolloin osaamisen merkitys on aika olematon. Tiukkapipoisena opearvioijana olen siis yleensä pistänyt tällaiset tapaukset keskustelussa koville ja käynyt jokaisen kohdan juurta jaksaen. Mikäli kansio olisi ollut täydellisempi, olisi keskustelun kestokin ollut lyhyempi eikä joka kohtaa olisi tarvinnut syynätä.


torstai 13. kesäkuuta 2013

Koulunkäyntiavustajan AT - muutaman pallukan avaus

Palveluihin ohjaaminen
  • julkishallinnon päätöksentekojärjestelmän sekä suomalaisen koulutusjärjestelmän tuntemusta hyödyntäen
  • Tässä varaudu lyhyesti kertomaan tuosta päätöksentekojärjestelmästä ja suomalaisesta koulujärjestelmästä ja siitä, mikä on oma roolisi siinä. 
  • tarvittaessa käyttämään kasvatus- ja opetusalan sekä sosiaali- ja terveysalan palveluita tarkoituksenmukaisella tavalla
  • Esimerkki omasta työstäsi kuinka ohjaat esim. lapsen terveydenhoitajalle tai tukiopetukseen. Mikä saa prosessin alulle ja miten se etenee? Mikä on sinun roolisi tässä? Näyttökansioon voisi tehdä vaikka jonkinlaisen lyhyen kuvauksen
  • tarvittaessa käyttämään lapsiperheille suunnattuja julkisia, kolmannen sektorin ja vapaaehtoistyön palveluita
  • Tässä sama juttu kuin edellisessä: voisit jonkin esimerkin kautta valottaa, miten ohjaat lapsen & hänen perheensä käyttämään julkisia palveluita asiasta
  • hyödyntäen työssään julkisten palvelujen tiedonhaun menetelmiä. 
  • Tässä mainitset muutaman tavan, joilla haet tietoa julkisista palveluista 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksessa toimiminen ja järjestelmän tunteminen
  • hyödyntää työssään tietoja erilaisista aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen muodoista, järjestäjistä ja sisällöllisistä
  • Tässä taas voisi olla lyhyt esitys siitä, millaisia muotoja, järjestäjiä ja sisällöllisiä painotuksia on. (esim. seurakunnan kerhot, liikuntakerhot yms.) painotuksista.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Näyttökansio

Kuten tuolla aiemmin mainitsin, olen viime vuosina toiminut ns. ope-arvioijana näyttötilaisuuksissa (näyttökeskusteluissa). Koska olen ulkopuolinen, ei minulla ole entuudestaan mitään käsitystä näytön suorittajasta tai hänen kyvyistään ja siksi koenkin, että sekä näyttösuunnitelman että näyttökansion merkitys on ensiarvoisen tärkeä.

Näyttösuunnitelmaan kirjataan siis, miten eri asiat näytetään joko omissa työtehtävissä tai muuten tiedot & taidot osoittaen. Niissä kohdin, joissa se on mahdollista, on aina kiva, jos näyttökansiossa on muutakin materiaalia, kuin vain näyttösuunnitelma ja työpaikan arviot.

Kaikkeahan ei voi paperilla näyttää (esim. asiakaspalvelutaidot tai empaattisuus on vaikeaa osoittaa paperilla), mutta vaikkapa lait, eettinen ajattelu tai työpaikan tietoturva on aika helppoa kasata paperille vaikkapa ranskalaisin viivoin. (Ja huom! pelkkä copy+paste tai valmiiden ohjeiden printtaus ei ole kovin hyvä strategia, kun ne asiat pitäisi sieltä osatakin :) ). Vastaavasti esim. vaikkapa potilaskertomuksen tyhjä pohja (tai potilaan tiedot poistettuina) tai malli laskusta on hyvä osoitus asian osaamisesta ja hyödyntämisestä.

Kun kansiossa on jo valmiiksi näyttöjä kirjallisenakin,  ei hirveän paljon jää pelkän keskustelun varaan.

Tämä toki riippuu myös siitä, ovatko arvioijat tuttuja vai tuntemattomia. Jos arvioijat ovat kaikki tuttuja, on kirjallisen näytön arvo pienempi, koska tutkinnon suorittajan taidot tiedetään!


tiistai 11. kesäkuuta 2013

HoHu-vinkki

1. Työprosessin hallinta
Suunnitelmallinen työskentely
  • asettaa tavoitteet omalle toiminnalleen ja esittää työryhmälle vaihtoehtoisia ratkaisuja suunnitelmaansa, toteuttaa sitä ja arvioi omaa toimintaansa.
  • tunnistaa laajasti eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten asiakkaiden tai potilaiden fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia, henkisiä ja hengellisiä tarpeita sekä voimavaroja monipuolisesti ja luovasti tiedonkeruumenetelmiä käyttäen
  • laatii hoitoa ja huolenpitoa edistävän suunnitelman osana hoito- ja huolenpitotyön työprosessia käyttäen suomalaista hoitotyön toimintoluokitusta tai kunkin  toimintaympäristön käytössä olevaa asiakas- tai potilaskohtaista suunnitelmaa. 
  • hyödyntää asiakkaan tai potilaan voimavaroja ja verkostoa. 
  • perustelee suunnitelman merkityksen kokonaisvaltaisessa asiakastyössä. 
Näyttöön kannattaa varustautua muutamalla käytännön esimerkillä ihan omista työtehtävistäsi. 
Näyttökansioon (jonka sisällysluettelo näyttösuunnitelma tavallaan on) voisi esim. liittää palvelu- ja hoitosuunnitelman pohjan tai jos saa luvan, niin ihan oikean suunnitelman kopion, ja miettiä, miten tämä vaikuttaa sinun käytännön työhösi. 
Noista omista tavoitteista voi mainita myös esimerkkejä, kuten myös siitä, miten arvioi omaa toimintaansa.
Miten potilaan ikä ja tila huomioidaan käytännön työtehtävissä (eli vanhukselle varmaan tehdään erilaisia asioita kuin keski-ikäisille tai heikossa kunnossa olevat vs. hyvässä kunnossa olevat) Näistä esimerkkejä! (Ja samaa esimerkkiähän voi käyttää useampaankin kertaan)
Sama koskee mm. tuota verkostojen hyödyntämistä: Suunnitelmassa voi kertoa, miten hoitosuunnitelma vaikuttaa työhön; miten potilaiden erilaiset terveydentilat huomioidaan käytännön työssä, millaisia tavoitteita sinulla on ja millaisessa verkostossa (lääkärit, sosiaaliviranomaiset, sairaanhoitajat, ???) toimit.


maanantai 10. kesäkuuta 2013

Harmaita hiuksia hensuista

Hei!

Olen itse toiminut aikuiskoulutuskeskuksen opettajana ja näyttöjen ohjaajana takavuosina. Viime vuosina olen tyytynyt vain ulkopuolisen arvioijan rooliin, mutta tässäkin työssä olen huomannut ohjaamisen merkityksen näyttösuunnitelmia laadittaessa.
Opiskelijaa ei voi vain heittää tekemään näyttösuunnitelmaansa "hensua" omin avuin, vaan siihen tarvitaan vierihoitona tapahtuvaa ohjausta ja palleroitten avaamista.
Koska harvassa oppilaitoksessa siihen on kuitenkaan aikaa tai resursseja, yritän tämän blogin avulla avata muutamia pallukoita ja toivon siten auttavani kaikkia näyttötutkintojen suorittajia.
Mikäli haluatte tarkempia tietoja ja vaikkapa kommentteja suunnitelmiinne, annan mieluusti apuani pientä korvausta (20 e) vastaan! Jos koette saavanne tarvittavan näiltä sivuilta, koen onnistuneeni tavoitteessani! Kenenkään ei tarvitsisi saada harmaita hiuksia jostakin, joka on äärimmäisen yksinkertaista, kun selvittää tutkinnon perusteiden laatijoiden kapulakielen.

Jonna