tiistai 23. syyskuuta 2014

Mikä ihmeen hensu?

Sainpa alkuviikosta meilin, jossa näyttötutkinnon suorittaja pyysi minua tekemään puolestaan tämän tentin. Kun sitten vastasin, että eihän hensu ole mikään tentti vaan paperi, jossa kerrotaan, miten tutkinnon suorittaja on ajatellut osoittaa osaamisensa, sain tiukan vastauksen, jonka mukaan olin ammattitaidoton pelle ja koulussa oli määrätty tenttiaika hänelle.

Joten otetaanpas siis pari peruskäsitettä tähän:

Hensu eli viralliselta nimeltään näyttösuunnitelma on todellakin asiakirja, jossa tutkinnon suorittaja kertoo, miten aikoo osaamisensa näyttää eri arvioinnin kohdissa.  Useimmiten tämä näyttö tulee omista työtehtävistä omalta työpaikalta, joten näyttöä ei voi kenenkään puolesta tehdä. Myöskin näyttösuunnitelman (sen hensun) teko sellaisen ihmisen puolesta, jonka työtä, työpaikkaa tai työtehtäviä ei tunne, on aika mahdotonta.

Arviointikriteerit eli ne pahamaineisen pallukat puolestaan tulevat opetushallituksen määrittelemistä tutkinnon perusteista. Ne eivät siis vaihtele oppilaitoksesta toiseen vaan arvioinnin perusteet ovat tasoilla ykkösestä erinomaiseen kolmoseen aina samat kaikkialla.

Työtä/työntekoa arvioidaan työpaikoilla näyttösuunnitelman mukaisesti (eli jos hensussa lukee, että näytän osaamisen lääkehoidossa esim. täyttämällä dosetin lääkärin ohjeiden mukaisesti, niin näyttönä arvioidaan, miten hyvin se dosetintäyttö onnistui). Työnantaja ja työntekijä kirjoittavat kumpikin erillisen  kirjallisen arviointipaperin näytöstä. Lisäksi tutkinnon suorittaja tekee itsearvioinnin. Toki yksittäisten työtehtävien arvioinnin lisäksi voidaan arvioida laajempia kokonaisuuksia, jolloin arviointipaperiin on syytä kirjoittaa yksittäiset tehtävät.

Arviointipaperit tutkinnon suorittaja kerää näyttökansioon. Tänne on myös hyvä kerätä muuta havainnollistavaa materiaalia osaamista osoittamaan (esim. varhaiskasvatuksen suunnitelmia tai luomiasi esitteitä)

Arviointikeskustelussa työantaja, työntekijä ja opettaja-arvioija tutustuvat ensin hensuun (tästä syystä sen huolellinen teko on omasta mielestäni ensiarvoisen tärkeää) ja tutkivat, miten osaaminen on osoitettu tuon suunnitelman pohjalta. Mikäli jokin kohta on epäselvä tai sitä ei kansiossa/hensussa näy, kysyvät arvioijat asiaa suullisesti, jolloin tutkinnon suorittaja voi jälleen osoittaa osaamisensa suullisesti.

Työssä tehtyjen näyttöjen ja arviointikeskustelun pohjalta kirjoitetaan arviointilausunto, joka lähetetään näyttötoimikuntaan hyväksyttäväksi.

Eli hensu ei ole erillinen tentti eikä näyttötutkintoa tentein suoriteta!